Ständimyyjä kauppakeskuksiin
Ihmiset kävelee ohi joka tapauksessa
Kahdeksan tuntia kassalla, ja asiakkaiden kanssa ehtii vaihtaa lähinnä sanat “tuleeko kuittia?”. Tai istut etänä kotona, ja päivän pisin keskustelu käydään Wolt-kuskin kanssa.
Ständillä päivä menee toisin. Juttelet ihmisille aamusta iltaan. Joku etsii lapselleen ensimmäistä liittymää, toinen pysähtyy vain siksi, että hymyilit oikeaan aikaan. Ja kun kauppa syntyy, sen huomaa tilillä.
Me Graftilla etsitään ständimyyjiä. Tähän pääsee mukaan ilman kokemusta. Jos taas oot tehnyt ständiä jo vuoden pari ja tiedät, että parempiakin projekteja on, etsitään sulle sellainen.
Mitä mä myyn?
Myyt esimerkiksi Elisan, Sanoman ja Oomin tuotteita kauppakeskuksissa ja myymälöissä. Projektista riippuen ne ovat liittymiä, lehtitilauksia tai sähkösopimuksia.
Kun ihminen tuntee brändin, sun ei tarvitse aloittaa selittämällä, kuka oot ja mistä tuut. Pääsette suoraan siihen, mitä hän oikeasti tarvitsee. Hyvällä tuotteella ständillä on kiva olla.
Työ tehdään brändien myyntikumppaneille, ja sopimus tehdään myyntikumppanin kanssa.
Porukka ratkaisee
Meidän koko tiimi on tehnyt suoramyyntiä itse, joten tiedetään, että ständipäivän fiilis riippuu paljon siitä, kenen kanssa sitä tekee. Siksi valitaan asiakkaiksi firmoja, joissa uusi tyyppi saa perehdytyksen eikä pelkkää esitepinoa käteen. Ja joissa porukka on sellainen, että vuoroon lähtee mielellään.
Entä raha?
Suoraan sanottuna: ansiot ovat useimmiten provisiopohjaisia. Se mitä teet, näkyy tilillä. Kuukausiansiot liikkuvat tyypillisesti 3 500–8 000 eurossa, ja paljon riippuu projektista, tunneista ja omasta tekemisestä. Käydään ansiomalli ja sopimus yhdessä läpi ennen kuin sitoudut mihinkään.
Käytännöt
Työ tehdään paikan päällä, ja paikkakunnat riippuvat projektista.
Työajat ja tuntimäärät käydään läpi ennen kuin mitään sovitaan.
Joissain projekteissa ajokortista ja autosta on hyötyä.
Sopii sulle, jos
viihdyt ihmisten keskellä
kestät sen, ettei jokainen pysähdy
haluat oppia myyntiä tai etsit parempaa ständiprojektia
Miten homma toimii?
Me Graftilla tutustutaan oikeasti suhun ja autetaan löytämään työ, jossa voit viihtyä ja onnistua.
1. Sä haet. Kerrot vähän itsestäsi ja siitä, millaista duunia etsit.
2. Me jutellaan. Käydään läpi sun toiveet, vahvuudet ja tavoitteet. Ei tarvitse jännittää mitään työhaastattelukuulustelua.
3. Etsitään sopiva paikka. Katsotaan yhdessä, mikä meidän tarkkaan valituista yhteistyöyrityksistä sopisi sun tavoitteisiin, elämäntilanteeseen ja vahvuuksiin. Sellainen, jossa sulla on oikeasti mahdollisuus onnistua.
4. Valmistaudutaan yhdessä. Kerrotaan tarkemmin yrityksestä, sopimuksesta ja ansiomallista ja autetaan sua valmistautumaan haastatteluun.
Sopimus tehdään suoraan yrityksen kanssa, mutta me ollaan mukana vielä senkin jälkeen.
Kiinnostuitko?
Laita hakemus tulemaan, niin katsotaan, löytyykö meidän kautta sulle sopiva paikka.
Töitä on paljon. Me etsitään sulle se, jota kannattaa tehdä.
Graft – work worth doing.
Graft yrityksenä
Graft on rekrytointiyritys, joka yhdistää hyvät tyypit hyviin töihin. Meidän kautta työllistyt aina suoraan asiakasyrityksen listoille!
Meille rekrytointi ei ole vain ansioluetteloita, haastatteluja ja avoimien paikkojen täyttämistä. Haluamme tuntea sekä ihmiset että yritykset niiden takana, jotta voimme löytää paikkoja, joissa oikeat ihmiset pääsevät oikeasti loistamaan.
Kuljemme mukana koko prosessin ajan ja teemme työnhausta vähän sujuvampaa, reilumpaa ja inhimillisempää.
Graft — Work worth doing.