Myyntitöitä monenlaisille tekijöille – löydetään sulle sopiva!
Etsitkö uutta myyntityötä? Tai oletko joskus miettinyt, että sinusta voisi olla myyntiin, mutta et oikein tiedä, mistä aloittaa?
Meillä Graftilla on käynnissä useita myynnin rekrytointiprojekteja eri yrityksille, ja etsimme jatkuvasti uusia tekijöitä.
Sinun ei tarvitse tietää valmiiksi, mikä tehtävä sopisi sinulle parhaiten. Meidän tehtävämme on tutustua sinuun, selvittää millaisesta työstä voisit innostua ja katsoa, löytyisikö asiakkaidemme joukosta sopiva mahdollisuus.
Millaisia myyntitöitä meiltä löytyy?
Yhteistyöyrityksillämme on tarjolla erilaisia myynnin tehtäviä, esimerkiksi:
Kenttämyyntiä, jossa tapaat asiakkaita kasvotusten ja pääset tekemään kauppaa itsenäisesti.
Ständimyyntiä, jossa kohtaat asiakkaita kauppakeskuksissa ja muilla myyntipaikoilla.
Puhelimessa tapahtuvaa kuluttajamyyntiä, jossa myyt esimerkiksi sähkösopimuksia ja muita kuluttajapalveluita puhelimitse.
Etämyyntiä, jota voi projektista riippuen tehdä mistä päin Suomea tai maailmaa tahansa.
B2B-myyntiä, jossa pääset työskentelemään yritysasiakkaiden kanssa.
Tiiminvetäjän ja myynnin vastuutehtäviä kokeneemmille tekijöille tai seuraavaa askelta etsiville myyjille.
Työskentelymallit, sijainnit ja ansaintamahdollisuudet vaihtelevat projektien välillä. Tarjolla voi olla niin työsuhteisia tehtäviä kuin yrittäjänä tai kevytyrittäjänä tehtävää myyntityötä.
Mitä me toivotaan sulta?
Meille ei ole olemassa yhtä oikeaa myyjän taustaa.
Voit olla kokenut myynnin ammattilainen, joka etsii parempia ansaintamahdollisuuksia tai uutta vastuuta. Tai voit olla vasta urasi alussa ja haluta oppia, miten myyntiä oikeasti tehdään.
Erityisesti arvostamme:
Hyvää asennetta ja halua tehdä töitä tavoitteiden eteen.
Rohkeutta kohdata ihmisiä ja aloittaa keskusteluja.
Oppimishalua, sillä kaikkea ei tarvitse osata valmiiksi.
Sinnikkyyttä, koska jokainen keskustelu ei pääty kauppaan.
Omaa-aloitteisuutta ja kykyä ottaa vastuuta omasta tekemisestä.
Aikaisempi myyntikokemus on monessa tehtävässä plussaa, mutta ei kaikissa välttämätöntä.
Miten tämä toimii?
Tähän hakemukseen ei tarvitse kirjoittaa pitkää tarinaa itsestäsi.
Jätä yhteystietosi ja vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen. Me tutustumme vastauksiisi ja katsomme, millaiset myyntiprojektit voisivat sopia sinulle.
Jos löydämme kiinnostavan mahdollisuuden, olemme yhteydessä ja jutellaan tarkemmin kokemuksestasi, tavoitteistasi ja siitä, millaista työtä haluaisit tehdä.
Saat kuulla vaihtoehdoista ennen kuin päätät, haluatko edetä mihinkään niistä.
Keitä me olemme?
Graft on rekrytointikumppani, joka tekee yhteistyötä useiden myyntialan yritysten kanssa.
Me emme vain välitä hakemuksia eteenpäin. Haluamme tutustua kandidaatteihimme, ymmärtää heidän tavoitteitaan ja löytää heille sellaisia mahdollisuuksia, joissa heillä on oikeasti edellytykset onnistua.
Autamme myös valmistautumaan palkkaavan yrityksen haastatteluun ja olemme mukana rekrytointiprosessin eri vaiheissa.
Kiinnostuitko?
Jätä meille yhteystietosi, niin katsotaan, millaisia mahdollisuuksia sinulle voisi löytyä.
Ei CV-pakkoa. Ei pitkää hakemusta. Eikä tarvitse tietää vielä, mikä myyntityö olisi juuri sinulle oikea.
Graft – work worth doing.
Graft yrityksenä
Graft on rekrytointiyritys, joka yhdistää hyvät tyypit hyviin töihin. Meidän kautta työllistyt aina suoraan asiakasyrityksen listoille!
Meille rekrytointi ei ole vain ansioluetteloita, haastatteluja ja avoimien paikkojen täyttämistä. Haluamme tuntea sekä ihmiset että yritykset niiden takana, jotta voimme löytää paikkoja, joissa oikeat ihmiset pääsevät oikeasti loistamaan.
Kuljemme mukana koko prosessin ajan ja teemme työnhausta vähän sujuvampaa, reilumpaa ja inhimillisempää.
Graft — Work worth doing.